UutisetUNM Tampere 202007.08.2020
Tampering Ensemble esiintyy elokuussa tänä vuonna Tampereella järjestettävän Ung Nordisk Musik festivaalin yhteydessä. Ung Nordisk Musik (UNM) on nykymusiikin ja äänitaiteen festivaali, jonka järjestämisvuoro kiertää Pohjoismaasta toiseen. UNM perustettiin vuonna 1946, ja on yksi vanhimmista kaltaisistaan festivaaleista ympäri maailman. Ne säveltäjät ja äänitaiteilijat, jotka ovat luoneet festivaalissa esitettävät teokset, ovat suurimmaksi osaksi alle 30-vuotiaita ja pohjoismaissa asuvia. Festivaalilla ei ole yhtä keskeistä taiteellista kuraattoria, vaan jokaisella maalla on itsenäinen raati, joka valitsee teokset. Tuloksena on monimuotoinen katsahdus pohjoismaisen taidemusiikin tämänhetkisestä kentästä. Festivaalin tematiikassa korostuu tänä vuonna ekologisuus, jota viedään syvälle festivaalin rakenteisiin – tuotantoon, esitystiloihin, harjoituskäytäntöihin, vieraiden majoitukseen ja matkustukseen. Festivaali pyrkii herättämään keskustelua tekijöiden ja osallistujien suhteesta ekologiaan, keräämään tietoa ekologisten asenteiden toteutumisesta käytännössä ja kehittämään uusia käytäntöjä musiikin ja äänitaiteen ekologiseen esilletuomiseen. Tampering ry:n ja Tampering Ensemblen yhteistyöllä järjestetään seuraavat konsertit: Ma 24.8. Klo 19 Tampereen Raatihuone Liput vain kutsuvieraille Ti 25.8. Klo 19 Pyynikkisali Liput 5€ - 15€ La 29.8. Tampereen Biennalen perhepäivä: Musiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö Klo 14 Kulttuuritalo Laikku, musiikkisali Vapaa pääsy Lisätietoa: |
17.03.2023 | Teoshaku on auki! / Call for Scores is open! |
20.10.2022 | Uutta musiikkia huilulle ja sellolle |
28.07.2022 | Tampering Festival 2022 ohjelma julkaistu! |
28.07.2022 | Tampering Festival on täällä taas! |
16.05.2022 | Tampering Ensemblen näyttävä paluu koronatauon jälkeen! |
26.04.2022 | Tampering Ensemble: DRAMA |
21.04.2022 | Teoshaku avattu! / Call for Scores is open! |
16.03.2022 | Uusi hallitus valittu |
07.08.2020 | UNM Tampere 2020 |
07.07.2019 | Tampering Festival 2019 |
Siirry arkistoon » |